Saara-Sofia Sirén: Koulutusleikkaukset syövät miestä, mutta eivät sentään ole verilöyly

Eilen eduskunnan täysistunnossa käytiin keskustelu opposition tekemästä välikysymyksestä koskien hallituksen koulutuspolitiikkaa.

Puheenvuorot olivat varsin värikkäitä, kun oppositio syytti hallitusta suomalaisen koulutuksen, osaamisen ja opintotuen rapauttamisesta. Puhuttiin kirveellä hakkaamisesta, käden poikkaisemisesta ja verilöylystä.

Hallituspuolueiden edustajille jäi hankalampi rooli selvittää ja puolustaa tehtyjä päätöksiä. Leikkaukset ovat todella ikäviä ja vaikeasti perusteltavissa ja sikäli huoli ja kritiikki on varsin ymmärrettävää. Leikkauksista on hallituspuolueiden kesken yhdessä sovittu ja opetus- ja kulttuuriministeri on sitten osaltaan näitä leikkauksia toteuttanut. Kuten opetusministeri välikysymysvastauksessaan sanoi: ainoa syy leikkauksille on se, että rahat eivät riitä!

Koulutuspoliittinen keskustelu yleensä ja välikysymyskeskustelu eilen keskittyvätkin lähinnä juuri tähän taloudelliseen näkökulmaan, siis määrärahoihin kohdistuviin leikkauksiin. Merkitystä pitäisi kuitenkin olla silläkin, millä tavalla leikkaukset toteutetaan ja mitä käytettävissä olevalla rahalla tehdään ja saadaan aikaiseksi. Koulutuspolitiikassa, esimerkiksi meillä sivistysvaliokunnassa, tehdään koko ajan paljon töitä suomalaisen koulutuksen, tieteen ja tutkimuksen hyväksi. Pyritään löytämään ratkaisuja siihen, miten säästötavoitteeseen päästäisiin mahdollisimman järkevällä kokonaisuudella.

Välikysymys kuitenkin keskittyy juurikin tehtyihin leikkauksiin, joten muutama sana niistä. Rapauttavatko leikkaukset todella suomalaisen koulutuksen, kuten oppositio väittää?

Yhtään koulutusleikkauksia puolustelemattakin täytyy todeta, että keskustelun mittakaava on päässyt vähän suureelliseksi. Esimerkiksi yliopistojen budjettirahoitus pienenee tämän vaalikauden aikana 3,2 miljardista 3,1 miljardiin! Se on ikävä, vaikea ja kipeä leikkaus, mutta onko se kirveellä hakkaamista, käden murtamista tai verilöyly?

Leikkaukset ovat valitettavia ja ymmärrettävästi aiheuttavat huolta, mutta eivät ne vielä suomalaista yliopistokoulutusta romuta. Tämän ovat ilahduttavasti vahvistaneet varsin pitkälti myös yliopistojen johtajat, joita on ollut mahdollisuus tavata. Viesti on ollut, että näistä kyllä selvitään, mutta yhtään enempää ei kuitenkaan voida ottaa ilman että koulutuksen sisältö ja laatu kärsisivät.

Tämä viesti on kuultu ja näin on nyt toimittu. Kehysriihessä päätettiin, että koulutuksesta ei leikata enempää, vaikka siihenkin olisi edelleen ollut painetta. Aikaisempien suunnitelmien pohjalle itseasiassa OKM:lle jopa tehtiin yli sadan miljoonan euron lisäys digitaalisiin oppimisympäristöihin, ympärivuotiseen opiskeluun ja nuorten tutkijoiden tueksi.

Edellinen hallitus joutui sopeuttamaan myös. Silloin leikatiin jopa enemmän kuin tämän hallituksen tekemien leikkausten arvioidaan olevan yhteensä. Edellisen hallituksen tekemillä leikkauksilla ei tietenkään voi puolustella nykyisiä, mutta se antaa mittakaavaa tähän keskusteluun. (Valtion rahoitustaso alentui säästöpäätösten johdosta viime kaudella noin 8%, kun tällä kaudella ennakoidaan pienempää leikkausta 5,6. OKM:n hallinnonalan julkinen rahoitus vuositasolla on 16 miljardia, koostuu kuntien ja valtion rahoituksesta. Lähteenä opetus ja kulttuuriministeriön talousyksikkö.)

Uudistaa pitäisi säästötarpeesta riippumatta. Uudistusten tie on ainut tie, joka turvaa osaamisen ja koulutuksen laadun tulevaisuudessa. Pystymme turvaamaan suomalaisen osaamisen ja sivistyksen jatkossakin toimimalla nyt fiksusti ja uudistamalla jämähtäneitä rakenteita. Toivon, että nyt työstettävät uudistukset nähtäisiin laaja-alaisemmin myös mahdollisuutena suomalaiselle osaamiselle – eikä ainoastaan hallituspuolueiden leikkausvimmana tai pelottavana uhkana yleissivistävyydelle.

Yksi välttämätön syy opetusjärjestelmän uudistamiseen on se, että suomalaisten oppimistulokset ovat viime vuosina kääntyneet laskuun. Suomen tulee olla tulevaisuudessakin osaamisen, koulutuksen ja modernin oppimisen kärkimaa, kuten jo hallitusohjelman tavoitteissakin todetaan. Tämän tavoitteen eteen on tehtävä kovasti töitä.

Siis vaikka leikkauspainetta ei olisi, koulutukseen kohdistuisi muutospaineita. Uudistustyötä olisi ollut hyvä tehdä jo aikaisemmin, mutta valitettavasti viime vuosina niitä ei ole saatu aikaan. Monet opetusalan uudistusehdotukset ovat aikaisempien ministerien johdossa kaatuneet tai hautautuneet. Nyt uudistuksia tehdään joka portaalla ja tässä uudistustyössä on ollut mukana laaja joukko alan asiantuntijoita ja ammattilaisia.

Koulutuksen alalla todella tehdään paljon myönteisiä muutoksia julkisen keskustelun negatiivisesta sävystä huolimatta. Uudistuksia on käynnissä joka portaalla. Varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa uudistetaan, opetussuunnitelman perusteet uudistetaan ottamaan huomioon esimerkiksi kiusaamisen ehkäisy, lastentarhanopettajia koulutetaan lisää, perustettu opettajankoulutusfoorumi laatii opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen uudistuksia, jokaisen koululaisen päivään lisätään tunti liikuntaa, uusia oppimisympäristöjä kehitetään kärkihankkeella, toisella asteella toteutetaan kokonaisreformi, oppisopimuskoulutusta kehitetään kohti koulutussopimusta, lukiokokeilujen kautta kerätään kokemuksia lukion uudistamiseen ja korkeakouluja kannustetaan rakenteellisiin uudistuksiin ja omien vahvuuksien mukaiseen profilointiin. Näin muutamia käynnissäolevia uudistushankkeita mainitakseni.

Nämä uudistukset toteutetaan juuri siksi, että suomalaisen osaamisen mahdollistavasta laadukkasta opetuksesta ja tutkimuksesta voidaan tulevaisuudessakin pitää kiinni. Välikysymyskeskustelussa puhuttiin paljon myös opintotukeen kohdistuvista leikkauksista ja muutoksista. Opintorahaa todella säästösyistä pienennetään nykyisestä.

Samalla opintolainan valtiontakauksen määrä nousee 650 euroon /kk kotimaassa opiskelevalla ja 800 euroon /kk ulkomailla opiskelevalla opiskelijalla. Opintotuen enimmäismäärä laina mukaanlukien siten siis nousee nykyisestä.

Mikäli opiskelija ei halua hyödyntää valtion lainatakausta, tuntuu opintorahan leikkaus epäilemättä opiskelijoiden kukkarossa ja se ymmärrettävästi tuntuu kohtuuttomalta. Pieni lohdutus on siinä, että samalla kun opintotukea nyt muutetaan, on samalla mahdollisuus korjata joitakin sellaisia epäkohtia, joita opiskelijat ovat jo pitkään toivoneet.

Ensinnäkin opiskelijoidekin osalta siirrytään yleiseen asumistukeen. Tässä kysymyksessä opiskelijajärjestöt hieman jakaantuvat, mutta pääosin yleistä asumistukea on perusteltu erityisesti sillä että se selkeyttää järjestelmää ja hyödyttää erityisesti pienituloisimpia opiskelijoita. Lisäksi luovutaan vanhempien tulojen vähentävästä vaikutuksesta opintorahaan itsenäisesti asuvien 18- ja 19-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden osalta. Tämän eteen opiskelijat ovat tehneet töitä tosi pitkään. Edistymisen seurannassa käytettävä suoritusvaatimus säilyy ennallaan 5 opintopisteessä tukikuukautta kohden ja opintolainahyvitys säilytetään taloudellisten reunaehtojen puitteissa. Näitä toivomuksia opiskelijat esittivät suhteessa Uusitalon opintotukiehdotukseen, joten on hienoa että ne oli mahdollista huomioida kokonaisuudessa.

Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on mielestäni tärkein edellytys sille, että kaikki kansalaiset saavat taustastansa riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen. Tämän hallituksen aikana asiantuntijoilta tulleet uudistusehdotukset on käyty läpi ja opetushallinto on pantu töihin muutoksen viemiseksi eteenpäin. Näiden vaikutukset tulevat näkymään toivottavasti mahdollisimman pian. Suomalainen koulutus, sivistys ja tiede ovat kokoomukselle tärkeitä arvoja, joiden puolesta teemme töitä joka päivä.