Tiina Perho: Uutta alue- ja sote-mallia väsätään – uhka vai mahdollisuus?
29.8.2016
Olen viime ajat seurannut niin työn, luottamustoimien kuin yleisen harrastuksenkin vuoksi aluehallinnon uudistusta, sekä jo pidemmälle mietittyä sote-uudistusta. Tuntuu siltä, että mitä enemmän tietoa saa, papereita lukee ja kokouksissa istuu, sitä vaikeampi tätä kokonaisuutta on hallita.
Pienehkön Loimaan kaupungin vinkkelistä ainakin sote- uudistus ja siihen liittyvä päivystysasetus puhututtaa ja mietityttää. Näivettyvätkö toimivan aluesairaalan edellytykset, jos sen toimintoja (kuten esimerkiksi päiväkirurgiaa ja yöpäivystystä) ajetaan alas?
Ymmärrän paikallisten huolen. Toisaalta tietysti voi ja pitää ajatella kokonaisuuden hintalappua, hoidon tehokkuutta ja sitä, että minä ja kaikki muut veronmaksajat maksamme kaiken tämän lystin.
Viikonlopun linjapuheessaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitteli omaa malliaan, ja väitti samassa yhteydessä hallituksen valinnanvapausmallin vain keräävän voitot yksityisten yritysten taskuun. Kommentti osoittaa, että Rinteen olisi kenties hyvä perehtyä kokonaisuuteen vähän tarkemmin. Aito valinnanvapaus on asiakkaan etu, ja siksi myös kokoomuksen reunaehto sotelle. Valinnanvapautta ei tulekaan jatkossa jättää nykyiseen malliin erilliseksi osaksi koko uudistusta, vaan tavoitetta tulee viedä eteenpäin osana kokonaisuutta.
Aluehallintouudistus – tai maakuntauudistus, rakkaalla lapsella kun on monta nimeä – ei ole yhtään sen helpompi harjoitus, kuin sote-uudistuskaan. Jokaisella maakunnalla on tässä vaiheessa omia mallejaan siitä, miten asiat tulisi jatkossa hoitaa. Lisäksi valmistelu on kovin eri vaiheessa eri maakunnissa. Samalla valtio katsoo tarkkaan omien etujensa perään. Joissain tapauksissa tuntuukin, että maakuntien sijaan ainakin määräysvaltaa keskitetään uudistuksen myötä nimenomaan valtiolle. Hyvänä tapausesimerkkinä tästä toimivat valtiolliset aluehallintovirastot, ja niiden alaisuuteen mahdollisesti siirtyvät ympäristöluvat. Investoiminen maakunnissa hankaloituisi, jos ympäristöluvat jäisivätkin tulevaisuudessa pyörimään valtakunnalliseen virastoon kunnan myöntämän rakennusluvan jälkeen.
Ja kuka sitten valvoo kuntien oikeuksia? Tässä vaiheessa tiedetään, mitä tehtäviä kunnilta siirretään pois, mutta siihen se sitten jääkin. On linjattu, että ”elinvoima-asiat” jäävät tulevaisuudessakin kuntien tehtäväksi. Mitä ne oikeastaan ovat? Ja mikä tulee olemaan maakuntien ja kuntien välinen työnjako? Sitä minä en ainakaan vielä tarkkaan tiedä. Ja mistä kerätään rahat kaiken pyörittämiseen? Siinäpä vasta kysymys.
Kaikista keskeisimpänä huolenaiheena pidän sitä, miten myös syrjäseutujen asukkaiden äänet saadaan kuuluviin uudistuksen jälkeisessä päätöksenteossa. Varsinais-Suomessa kansanedustajat ovat pääosin Turusta tai sen lähiympäristöstä. Lisäksi maakunnan asukkaat tapaavat äänestää turkulaisia ehdokkaita useammin, kun turkulaiset äänestävät muun maakunnan ehdokkaita. Millä keinoin huolehdimme siitä, että sote-uudistuksen jälkeenkin maakunnan päätöksenteossa säilyy myös alueellinen tasapaino?
Kuntavaalit puuskuttavat jo nurkalla, ja ehdokashankinta on täysillä käynnissä. Muutoksen aikana on haastavaa vastata sille potentiaaliselle ehdokkaalle, joka kysyy, että mistäs se valtuutettu sitten jatkossa oikein päättää. Uskon itse kuitenkin siihen, että jatkossa kunnissa päästään oikeasti keskittymään kuntalaisia ja heidän arkeaan lähellä oleviin asioihin, kun valtava sote-kokonaisuus hoidetaan muualla. Maakuntavaalit herättävät kuntavaalien ohella omat kysymyksensä. Millaiseksi alueellinen edustus asettuu uudessa hallintomallissa? Aika näyttää.
Tiina Perho
Kirjoittaja on Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirihallituksen jäsen