Petteri Orpo: EU-puolustus tarvitsee konkretiaa

Julkaistu alunperin 19.1.2017
Suomessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että Euroopan unionin puolustusyhteistyötä pitää tiivistää. Taustalla on yhtäältä huoli Euroopan heikentyneestä turvallisuustilanteesta ja toisaalta Yhdysvaltain vaatimus reilummasta taakanjaosta. Lisäksi perjantaina virkaan astuvan Donald Trumpin ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on kansainväliselle yhteisölle vielä toistaiseksi suuri mysteeri. Eurooppa ei kuitenkaan voi jäädä odottamaan linjan selkiintymistä.

Suomelle on tärkeää, että EU-yhteistyö keskittyy nyt olennaiseen ja etenee käytännössä. EU-maat ovat korkeimmalla tasolla sopineet EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä, ensin joulukuun 2013 Eurooppa-neuvostossa ja nyt uudelleen viime joulukuussa. Eurooppa-neuvoston linjaukset ovat hyviä mutta ilman käytännön toimeenpanoa ne eivät todellisuudessa vahvista kenkään turvallisuutta.

Keskustelu käytännön toimista on tehnyt jälleen selväksi, että eurooppalaiset Nato-maat rakentavat kovan puolustuksensa Naton varaan. Päällekkäisyyksiä ei haluta etenkään nyt, kun Natolla on täysi työ omien velvoitteidensa täyttämisessä.

Euroopan unionilla on kuitenkin paljon sellaista annettavaa, joka täydentää Naton toimia. EU voi ottaa johtoroolin kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa ja unionilla on myös Natoa enemmän työkaluja lähialueiden vakauttamiseen. EU:n ja Naton yhteistyö etenee nyt hyvään suuntaan.

Vaikuttamisen ja painostuksen keinot ovat moninaisia ja siksi myös puolustus on kasvavassa määrin muutakin kuin sotilaallista toimintaa. Täytyy muistaa, että Krimin laiton valtaus tapahtui käytännössä ilman taisteluita.

Silloin kyse on EU-maiden kestokyvystä tilanteessa, jossa painostus tapahtuu esimerkiksi energiansaannin hankaloittamisen, tietoverkkoiskujen, hallitsemattoman maahantulon tai aggressiivisen mielipiteenmuokkauksen keinoin.

Euroopan unionilla on toimivalta ja keinot vahvistaa jäsenmaidensa puolustusta näitä uhkia vastaan. Suomeen perustettava hybridikeskus on tähän tärkeä panos, vaikka keskus ei suoraan EU:n alaisuuteen tulekaan. Tärkeää on myös vahvistaa yhteistä ulkorajavalvontaa ja tiivistää terrorismin torjuntaa tukevaa tiedustelutiedon vaihtoa.

Sotilaallisella puolella EU-maiden on otettava isompi rooli lähialueidensa – Afrikan ja Lähi-idän – vakaudesta. Silloin on kyse joukkojen lähettämisestä entistä herkemmin entistä vaarallisempiin kriisinhallintatehtäviin. Jos se ei ole poliittisesti mahdollista 27 jäsenmaan kesken, on oltava valmiita toimimaan pienemmällä maajoukolla.

Suomelle on tärkeää vahvistaa EU:n avunantovelvoitetta. Ei voida ajatella, että unioni vain katseella seuraisi, jos sen jäsenmaata ja aluetta loukataan.

Mitä pidemmälle EU:n puolustusyhteistyössä päästään, sitä parempi Suomelle. EU-jäsenyys oli Suomelle myös turvallisuusratkaisu. Yhtenäinen ja yksimielinen EU on Suomelle turvallisuustakuu, EU:n hajanaisuus taas uhka myös meidän turvallisuudellemme. Tähän saakka EU:ssa on kuitenkin nähty enemmän julistuksia ja vähemmän tekoja. Nyt on tekojen vuoro. Se on selvää, että käytännön työ ei jää ainakaan Suomesta kiinni.