Milla Lahdenperä: Inkluusio, epäonnistunut uudistus?

Julkaistu 13.11. Turun Sanomissa

2000-luvun taitteessa valmistuivat ”muutosagenttiopettajat” vastaamaan uudenlaisia, vapaampien ja jatkuvasti muuttuvien tilanteiden hallitsemiseen sopeutuneita ammattilaisia. Yhteiskuntamme oli matkalla kohti väljentyviä rajoja sekä vapaampaa kasvatuskäsitystä.

Peruskoulun luokissa muutosagenttiopettajat muovautuivat ja taipuivat tilanteesta toiseen, mutta vaikka he olivatkin agentteja, heiltä vietiin varhaisen puuttumisen keinot. Myöhemmin kaikki puuttumisen keinot.

Yhteiskunnan arvomaailma kansainvälistyi, laajeni ja nykyaikaistui, samalla raja-aitoja kaatui entisestään. Yksilön erilaisuutta ei haluttu eriyttää vaan korostaa ja vähemmistöt haluttiin äänekkäästi esille.

Samalla myös koulumaailmassa päädyttiin tasavertaistamiseen. Seurauksena opettajat ajautuivat laatimaan opetuksensa ohessa yhä yksilöllisempiä oppimissuunnitelmia yksittäisille oppilaille ja toteuttamaan näitä suunnitelmia entistä heterogeenisemmissä ryhmissä. Ei erityisen tuen tarvitsevien ryhmiä, vaan kaikki ansaitsivat paikkansa perusryhmässä.

Inkluusion ohessa peruskouluissa on muokattu myös opetussuunnitelmia tulevaisuuden taitoja palveleviksi ja tehty hyvinkin uudenlaisia ratkaisuja oppimissuunnitelmien käytäntöön viemiseksi. Tavoiteltavana on ollut opetustuokiot mielellään luokkahuoneen ulkopuolella ja sillä olemassa olevalla, moninaisella ryhmäkokoonpanolla. Mikä huolestuttavinta, minimaalisilla resursseilla.

Inkluusion toteutus on tuottanut työtä kouluterveydenhuollolle, sosiaalityöntekijöille, koulukuraattoreille, koulupsykologeille, poliiseille, ensihoidolle, palokunnalle, työterveyshuollolle, nykyään myös vartijoille ja yhteisöpedagogeille. Opettajat eivät ehdi opettamaan, vaan päivät kuluvat erinäisten ristiriitojen selvittelyyn, oppimisympäristön turvaamiseen, yksittäisen oppijan tarpeisiin ja byrokratiaan.

Samaan aikaan kuraattori ja psykologipalvelut ovat kriisissä, kun tarve kouluissa on ennätysmäisen suuri.

Tämä kokonaisuus näkyy nyt oppimistuloksien kansainvälisissä vertailuissa osaltamme negatiivissävytteisesti.

Peruskouluaika kokemuksineen heijastuu ihmisen loppuelämään, näin myös koko yhteiskuntaan. Esimerkiksi koulukiusaamisella on kauaskantoiset seuraukset.

Olisikin vakavasti pohdittava sanan ”koulukiusaaminen” poistamista käytöstä. Asiaan on olemassa selkeät rikosnimikkeet rikoslaista: pahoinpitely, kiristys, näpistys, vahingonteko, laiton uhkaus, vapaudenriisto, pakottaminen, kunnianloukkaus jne. Vaikka tekijä on mahdollisesti alle 15-vuotias, asiat pitää tutkia ja selvittää mahdolliset vahingonkorvaukset. Tekojen saattaminen rikostutkintaan antaa selkeän viestin, että asioihin suhtaudutaan suurella vakavuudella. Tämä helpottaa myös viranomaisyhteistyötä.

Olisiko tulevaisuuden tasapäistämisen tavoitteena jokaiselle turvallinen ja rauhallinen oppimisympäristö?

 

MILLA LAHDENPERÄ

FT, lehtori, Varsinais-Suomen aluevaltuutettu (kok)