Väestövastuu ei ole omalääkäriyttä
Julkaistu Turun Sanomissa 19.11.2024
Omalääkärijärjestelmä on nyt paljon esillä (TS 13.11.). Perusterveydenhuollossa se on kansainvälinen tapa toimia ja hyvä sellainen.
Terveyskeskustemme ”väestövastuu” ei kuitenkaan koskaan ollut ”omalääkärijärjestelmä” toisin kuin toistuvasti annetaan ymmärtää, ja juuri sen vuoksi se kuihtuikin pois. Onkin tärkeää ymmärtää, miksi näin kävi, jotta emme toista virhettä ja sote-uudistuksen lisäksi uudista tätäkin väärin.
Väestövastuujärjestelmä oli henkilö- ja kuntariippuvainen. Yksittäisissä kunnissa pystyvä terveyskeskuksen ylilääkäri saattoi onnistua yksittäisen valtuuston kanssa. Jatkuvuudesta ei ollut takeita, kuten jo tiedämme. Tuottajan (kunta) monopoli ei sisältänyt kannustetta kehittää tai edes ylläpitää sitä. Palvelu puutteineen ei korjaantunut, vaikka valitsi lääkärinsä toisin.
Käytännössä potilas ei edes valinnut lääkäriään, vaan sen teki kunta ja mahdollisuus vaihtaa lääkäriä oli teoreettinen.
Omalääkärimalliksi ei tule kutsua järjestelmää, jossa näitä ongelmia ei ole korjattu.
Omalääkäriys mallina edellyttää kestävät kannusteet kolmelle osapuolelle: potilaalle, lääkärille ja hyvinvointialueelle, joka toimii vastuullisena järjestäjä/rahoittajana nyky-Suomessa.
Ensinnäkin potilaalla tulee olla oikeus valita hoitava lääkärinsä ja halutessaan vaihtaa vastuulääkäriään. Potilaan osalta syy yleensä liittyy siihen, että ”ei synkkaa”, mutta myös huono tavoitettavuus voi olla syy tahi muutto. Potilas siis halutessaan valitsee itse lääkärinsä eikä viranomainen sitä tee.
Toiseksi lääkärin tulee voida määrittää listapotilaidensa määrä, mutta hän ei valitse potilaitaan. Eri elämänvaiheissa saattaa työn hallinta edellyttää erilaista potilasmäärää, jotta tuntee voivansa hallita työnsä. Pääsyy lääkärikatoon terveyskeskuksista on tutkimusten mukaan juuri oman työn hallinnan puute.
Väestövastuu kaatui aikanaan juuri siihen, että kunnat työnsivät vastuuväestön oheen yhä uusia velvoitteita ja lisää potilaita. Järjestelmä rapautui edellytysten ehtyessä. Sitä ei tule toistaa.
Kolmanneksi vaikka perusterveydenhuolto on kaikkiaan halpaa, sen kustannuksista tulee järjestäjällä (nyt Varha) olla tarkka tieto ja kyky vaikuttaa. Se määrittää vaadittavat laatuasiat (muun muassa palvelun saatavuusnopeus) ja siitä maksettavan korvauksen. Lääkärille tulee maksaa pääsääntöisesti hoitovastuusta eikä käyntimääristä. Käytännössä näin saadaan myös budjetti hallintaan.
Ollakseen mukana yksityisen lääkärin on siis muutettava ansaintalogiikkansa käyntiperusteisesta vastuuperusteiseksi. Meillä on väestötasolla hyvä tieto eri ikä- ja väestöprofiilien perusterveydenhuollon käytöstä, joten tämä voidaan huomioida palkkioperusteita määritettäessä ja luoda samalla terveysperusteisia kannusteita toimintaan.
Omalääkäriys edellyttää siis toiminnan avaamista samoilla edellytyksillä kaikille halukkaille tuottajille. Se ei tuotannon tasolla ole monopoli. Siten potilas omalla valinnallaan kilpailuttaa toimijoita/lääkäreitä. Potilaasta tulee järjestelmän laadun ja kustannustehokkuuden kehittäjä ja vahva toimija oman terveytensä vastuullisena vaalijana.
Perusterveydenhuolto ei kehity esillä olleella ylätason hankkeella, jossa potilas on objekti, vaan antamalla potilaalle vastuuta oman terveytensä hoidossa. Suomen väestövastuu kuihtui pois juuri puuttuvien kannusteiden sekä potilaan ja lääkärin heikon aseman vuoksi.
Aito omalääkärimalli ratkaisee myös ”lääkäripulan”. Lääkäripulamme perusterveydenhuollossa onkin vuosia ollut järjestelmälähtöinen. Aikojahan on vapaana runsaasti yksityisellä, joten sen ottaminen mukaan tuottamaan on ainoa nopea ja toimiva ratkaisu, mutta palkkioperuste ei voi tällöin enää olla käyntipohjainen vaan sama kaikille tuottajille.
Virkatyössäni Lääkäriliiton toiminnanjohtajana pääsin tutustumaan pohjoismaisiin uudistuksiin Norjassa vuonna 2001, Tanskassa vuonna 2007 ja Ruotsissa vuonna 2010. Näin naapurimme ovat menestyksellisesti uudistaneet terveyskeskuksensa. Tanskassa ja Norjassa pääpaino on yksittäisten ammatinharjoittajien vastuulla, Ruotsissa yksittäisten terveysasemien.
Toiminnan ohjeistuksen vastuu on edelleen selkeästi julkisella vallalla ja palkkioperuste riippumaton siitä, onko lääkäri yksityinen vai hyvinvointialueen listoilla. Samalla potilaan asema järjestelmässä tulee erittäin vahvaksi, lääkärin oman työn hallinta on turvattu ja budjeteista tulee ennustettavia.
Vuosien saatossa laatu ohjaa paikallisesti sitä, kenet potilas valitsee. Tämä voimavara tulee valjastaa kansanterveystyöhön, sen tuotannollinen tehokkuus hyödyntää ja samalla vahvistaa potilaan asemaa. Resepti löytyy valmiina naapurista.
Heikki Pälve
lääkintöneuvos
(kok)
Turku