Kolumni: Kylmäkäynnistyksellä kohti toimivia palveluita
Julkaistu Varsinaista Puhetta 1/2024, 22.11.2024
Varsinais-Suomessa yhdistettiin 34 organisaatiota, yli 23 000 ammattilaista, 2,4 miljardin budjetit, 48 asiakas- ja potilastietojärjestelmää ja lähes puolen miljoonan varsinaissuomalaisen sotepe-palvelut vain kymmenen kuukauden valmistelulla. Varha ei suinkaan ole hännänhuippu. Varha on pikemminkin ihmeentekijä onnistuttuamme ’kylmäkäynnistyksessä’ palveluiden ja palkanmaksun pyöriessä myös siirtymässä 1.1.2023. Talouden alijäämä per asukas on Suomen keskikastia.
Jatkuva katastrofipuhe hyvinvointialueiden ympärillä johtaa luottamuksen murenemiseen. Lakkaamme luottamasta, että hädän tullen saamme apua. Kun luottamus murenee, ennen pitkää puhumme luottamuksesta julkisiin palveluihin, lopulta kokonaisturvallisuudesta ja yhteiskuntarauhasta. Katastrofipuhe ei myöskään helpota henkilöstöpulaamme. Todellisuudessa tilanne on mielikuvia paljon parempi.
Vaaliohjelmassa 2022 lupasimme, että palvelut tuodaan lähelle asukkaita, hoitoon pitää päästä oikea-aikaisesti, asukkaitamme hoitaa osaava ja motivoitunut henkilöstö, rahat käytetään hoitoon eikä hallintoon, turvaamme toimivat ensihoito- ja pelastuspalvelut eikä huolenpidon ketju saa katketa.
Mitä olemme saaneet aikaan?
Palveluverkkopäätöksessä korostuivat kaikkein useimmin tarvittavat palvelut: hoitajan vastaanotto, näytteenotto, neuvola ja oppilashuolto. Nämä kaikki löytyvät jatkossakin läheltä. Hoitoon pääsy on parantunut koko Varsinais-Suomessa, asiakaspalautteet ovat hyviä. Huolenpidon ketjuun on panostettu sote-keskusten omatiimimallilla, joka kattaa jo yli 2/3 asukkaista.
Henkilöstöpula on pienin askelin parantunut, henkilöstötyytyväisyys kohentunut jatkuvasti. Kokoomus on edellyttänyt palveluiden yksikkökustannusten selvittämistä, jotta voimme valita parhaat tuotantotavat asukkaillemme. Hallintoa on kevennetty vähentämällä hallintoportaita. Esimerkiksi lasten ja nuorten palvelut kootaan eri puolilta organisaatiota saman sateenvarjon alle. Ensihoito ja pelastuspalvelut hoitavat asiakkaita yhdestä ja samasta yksiköstä jatkossa.
Hyvinvointialueet ovat olemassa asukkaita, meidän kaikkien palveluita varten. Asiakkaan on oltava kaiken tekemisen keskipisteessä. Hyvinvointialueen ammattilaiset ja me päättäjät teemme parhaamme ja usein vähän ylikin, jotta turvaamme, parannamme ja pelastamme joka päivä, nyt ja tulevaisuudessa. Terve talous, osaavat ammattilaiset ja hyvät kumppanit ovat paras tae toimiville palveluille koko Varsinais-Suomessa.
Kirjoittaja Sanna Vauranoja on Varhan hallituksen puheenjohtaja ja Kokoomuksen aluevaltuutettu.