Milla Lahdenperä: Ammattikorkeakoulu, hyvinvointialueen selkäranka vai hiljainen sivuroolihahmo?

Hyvinvointialueiden tulevaisuus ratkaistaan osaamisella eli niillä ihmisillä, jotka ovat arjessa potilaan vierellä. He ovat hoitajia, ensihoitajia, terveydenhoitajia, sosiaalialan ammattilaisia, fysioterapeutteja, bioanalyytikoita ym.

Suurin osa heistä on koulutettu ammattikorkeakouluissa. Silti keskusteluissa painottuvat usein yliopistot, tutkimusrahoitus ja tieteelliset julkaisut. Nekin ovat tärkeitä, sillä yliopistot tekevät arvokasta perus- ja jatkotutkimusta. Ilman niitä emme kehity. Hyvinvointialueen arki ei kuitenkaan pyöri ensisijaisesti teoreettisilla malleilla, vaan käytännön osaamisella.

Osaammeko me hyvinvointialueilla arvostaa sitä kouluttajaa, joka oikeasti tuottaa työntekijät ja kehittää käytännön ratkaisut arjen työhön? Ammattikorkeakoulujen koulutus on rakennettu työelämää varten. Harjoittelut, simulaatiot, työelämäprojektit ja yhteistyö alueen toimijoiden kanssa ovat koulutuksen ydin. Hyvinvointialueiden pitäisi nähdä tämä strategisena kumppanuutena. Jos harjoittelupaikkoja ei ole riittävästi ja yhteistyö on satunnaista, alue heikentää omaa tulevaa työvoimapohjaansa. Henkilöstöpula nimittäin ratkaistaan pitkäjänteisellä koulutusyhteistyöllä.

Ammattikorkeakoulujen tutkimus ei aina näy väestölle, ja harvempi ymmärtää sen merkityksellisyyden. Ammattikorkeakouluissa tehtävä tutkimustyö on yleensä soveltavaa, käytännönläheistä ja paikallista. Etsitään konkreettisia ratkaisuja arjen haasteisiin, kuten miten kotihoidon toimintaa voidaan sujuvoittaa, miten digitaaliset ratkaisut aidosti helpottavat hoitotyötä, miten ehkäistään nuorten syrjäytymistä tietyllä alueella tai miten pienet ja keskisuuret yritykset voivat tuottaa palveluja osana hyvinvointialueen kokonaisuutta?

Ammattikorkeakoulu ei siis ole vain kouluttaja. Se yhdistää hyvinvointialueen arjen tarpeet, yritysten osaamisen, opiskelijoiden tuoreen näkökulman sekä kehittämistyön konkreettisiksi ratkaisuiksi.

Mielestäni ammattikorkeakoulu jää liian usein sivurooliin. Hyvinvointialueiden strategioissa puhutaan tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, mutta kuinka systemaattisesti ammattikorkeakoulut ovat mukana? Kuinka tietoisesti rakennamme polkuja opiskelijasta työntekijäksi? Kuinka paljon hyödynnämme alueellista osaamista? Jos ammattikorkeakoulu nähdään vain “kouluna”, sen potentiaali jää hyödyntämättä. Ammattikorkeakoulu on myös kehittämiskumppani, innovaatioalusta ja alueen elinvoiman vahvistaja.

Hyvinvointialueiden vahvuus ja tulevaisuus eivät rakennu yksittäisillä säästöpäätöksillä, vaan koulutettujen ihmisten osaamisella. Jos haluamme kestävän, toimivan ja inhimillisen hyvinvointialueen, ammattikorkeakoulua ei voi pitää sivuroolissa. Se on kumppani, jonka kanssa pitää tehdä yhteistyötä systemaattisesti ja pitkäjänteisesti.