Ville Valkonen: Suomi on heräämässä iskuun – kansantalous ei ole valtion talous
Suomi on loistava maa ja meillä on kaikki mahdollisuudet uuteen nousuun. Viimeiset pari vuosikymmentä talouskasvumme on ollut apeaa ja elintaso kehittynyt heikosti. Syynä ovat olleet talouden vanhat ja jäykät rakenteet, ulkoiset tekijät kuten koronakriisi, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Trumpin käynnistämä kauppasota – sekä silkka epäonni, esimerkiksi Nokian tappio älypuhelinkisassa. Välissä on ollut muutamia kasvuvuosia, mutta aina uuden taantuman iskiessä lasku on ollut kilpailijamaita syvempi ja palautuminen hitaampaa.
Nyt vihdoin ja viimein talous näyttää kuitenkin virkoavan. Alkuvuoden bruttokansantuotteen kasvuluvut olivat lupaavia, kuluttajien ostokset ovat lisääntyneet, teollisuustuotanto kasvussa ja vienti vetää. Kunhan Hormuzinsalmen osalta löytyy joku ratkaisu, Suomessa on kasvun jousi jännitettynä. Kokoomusjohtoisen Orpon hallituksen talousuudistuksilla on tässä uudessa nousussa merkittävä vaikutus. Vielä neljä vuotta sitten Suomessa oli esimerkiksi laillista lakkoilla poliittista syistä rajoituksetta, työn verotus oli huomattavasti kireämpää etenkin osaajilla, sosiaaliturva oli passivoivaa ja pienyritykset eivät päässeet sopimaan paikallisesti työehdoista samoin ehdoin kuin suuret. Nyt nämä kaikki on korjattu, kymmenien muiden uudistusten lisäksi. Uudistukset eivät olisi tapahtuneet ilman Kokoomusta! Työtä on paljon jäljellä, mutta Suomi on kulkenut kohti kilpailukykyisempää ja kaikkien suomalaisten elintasoa kasvattavaa suuntaa!
Julkisen talouden kuntoon laittamisessa on edessä kaikkein suurin urakka. Velkavuori kasvaa edelleen hurjaa vauhtia. On elintärkeä muistaa, että kansantalous ei ole valtion talous. Mediakeskustelussa valtio ja suomalaiset menevät usein sekaisin. Suomen talous ei ole kriisissä – valtion talous on. Suomi voi pärjätä oikein hyvin, vaikka valtiontaloutta laitetaankin kuntoon. Yritykset voivat työllistää ja kasvaa, palkat nousta, Suomi kukoistaa – ja yksityisen sektorin kasvu onkin ainoa kestävä polku. Julkinen sektori muodostaa taloudesta vain noin viidesosan (korkea julkisten menojen suhde BKT:hen ei tarkoita osuutta) ja työllisyydestä neljänneksen. Yksityinen sektori voi kasvaa ja menestyä samalla, kun julkista supistetaan velkaantumisen lopettamiseksi. Tästä on tärkeä muistuttaa suomalaisia. Valtion velkaantuminen on taitettava, mutta samalla vauhditettava yksityistä kasvua. Vähemmän valtiota, enemmän työtä ja menestyviä yrityksiä. Vain kasvun kautta Suomella on varaa panostaa myös sivistykseen, terveyspalveluihin, turvallisuuteen ja luonnonsuojeluun.
Puoluekokous antoi Kokoomukselle erinomaiset eväät suunnata ensi vuoden vaaleihin: uusi ohjelma, pätevä johto. Kokoomusta tarvitaan, jotta Suomessa on tulevaisuudessa entistä paremmin vapaus onnistua! Nyt paiskitaan töitä, jotta jatkossakin olemme yhdessä uudistamassa isänmaata ja pelastamassa hyvinvointia.
Hyvää alkukesää kaikille ja nähdään kokoomustyön merkeissä!
Ville Valkonen
Kansanedustaja