Kokoomuksen maakuntavaltuutetut olivat koolla Salossa
Kokoomuksen varsinaissuomalaiset maakuntavaltuutetut olivat perjantai-iltana 25. syykuuta koolla Salossa Wiurilan kartanossa. Tapaamisessa keskusteltiin erityisesti Kokoomuksen maakunnallisen politiikan terävöittämisestä ja keväällä 2017 käytävistä kuntavaaleista sekä kokouskaupunki Salon kehittämisestä. – Tarvitsemme Saloon lisää työpaikkoja, mutta meidän on myös tunnustettava että osa Nokialta ja Microsoftilta työttömäksi jääneistä työllistyy muualle. Meidän on silloin myös pidettävä huolta siitä, että Salo…