Lue uusin Auransilta

Varsinais-Suomen Kokoomuksen oma lehti Auransilta ilmestyi lauantaina 3. lokakuuta Turussa Turkulainen-ilmaisjakelulehden välissä. Jos et saanut lehteä kotiisi, nouda omasi piiritoimistolta niin kauan kuin tavaraa riittää! Tuore Auransilta pitää sisällään ajankohtaisia kirjoituksia turkulaispäättäjiltä sekä muun muassa sisäministeri Petteri Orpon katsauksen pakolaistilanteeseen. Lisäksi lehdessä käsitellään marraskuun alussa pidettäviä Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleja. Lehden haastattelussa on turkulainen kokoomusvaltuutettu…

Lähde ehdolle maakuntavaaleihin!

Kerro kiinnostuksestasi lähteä ehdokkaaksi tulevissa maakuntavaaleissa tai ehdota meille henkilöä, joka voisi mielestäsi olla hyvä ehdokas. Tulevat maakuntavaltuutetut päättävät monista tärkeistä asioista, muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä maakunnassa. Tule mukaan vaikuttamaan ja kerro kiinnostuksestasi asettua ehdolle! ILMOITTAUDU TÄSTÄ

Maakuntahallituksen johtoon Ilkka Kanerva, kokoomuslaisia luotsaa Alvar Euro

Maakuntavaltuuston Kokoomus-ryhmä valitsi alkaneelle valtuustokaudelle ryhmäpuheenjohtajakseen turkulaisen valtiot. yo Alvar Euron, 23. ”Varsinais-Suomessa kohdataan todella suuria muutoksia seuraavan neljän vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysasioista puhutaan varmasti enemmän kuin koskaan, mutta samalla meidän on pidettävä huolta maakunnan edunvalvonnasta sekä kasvatettava koko maakunnan elinvoimaa sujuvin liikenneyhteyksin ja houkuttelevalla kaavapolitiikalla. Tämän eteen  me Kokoomuksessa teemme töitä” kommentoi Euro…

Maakuntahallitus tukee maakuntakaavassa valitun ratalinjauksen mukaista Tunnin junaa

Maakuntahallitus tukee maakuntakaavassa valitun ratalinjauksen mukaista Tunnin junaa

Varsinais-Suomen maakuntahallitus tukee maakuntakaavassa valitun ratalinjauksen mukaista Tunnin junan suunnittelua. Turun ja Helsingin välin nopea raideyhteys, Tunnin juna, on maakunnan kärkihanke. Hankkeen hyödyt varsinaissuomalaisille ovat merkittävät. Se tukee kestävää kasvua sekä työllisyyden että paikallistalouden vahvistumisen näkökulmista. Hyvinvointiyhteiskunnan kantokyvyn vahvistamiseksi tarvitsemme Suomeen pysyvästi korkeamman työllisyysasteen. Tunnin juna luo Etelä-Suomeen 1,5 miljoonan ihmisen työssäkäyntialueen, jossa työpaikat ja…

Maakuntaliiton puheenjohtaja Ilkka Kanerva: Nauvon siltahanke toteutukseen

Varsinais-Suomen liiton puheenjohtaja Ilkka Kanerva on tyytyväinen liikenneministeri Anne Bernerin lausuntoon Nauvon siltahankkeesta. Ministeri Berner uskoo hallituksen tekevän myönteisen päätöksen jo tällä hallituskaudella. Kanervan mielestä monet seikat puoltavat hankkeen etenemistä. Paitsi lossiliikenteen loppumisesta säästyvät varat myös uudet, valtion budjetin ulkopuolelta mahdollisesti käytettävissä olevat rahoituskeinot tekevät hankkeesta tavoittelemisen arvoisen. – Viranomaisten pitää ottaa nyt koppi asiasta…

Meeri Tengström: Varsinais-Suomessa ei saa seistä selkä merellä päin

Meeri Tengström: Varsinais-Suomessa ei saa seistä selkä merellä päin

Mereltä katsottuna Varsinais-Suomi on lounaisen sijaintinsa ansiosta avainasemassa koko Suomen merenkulun ja ulkomaankaupan kannalta. Varsinais-Suomi todella on portti länteen. Meriliikennevolyymit ja satamien aluskapasiteetti kasvavat maakunnassamme. Saaristomeren läpi kulkevien meriväylien merkitys on entistäkin suurempi. Varsinais-Suomessa ei saa seistä selkä merellä päin. Suomi on erityisen riippuvainen merenkulusta, sillä maamme ulkomaankaupasta valtaosa tapahtuu laivoilla. Suomeen tuodaan meriteitse monenlaista…

MEP Sirpa Pietikäinen: Varsinais-Suomen Kokoomus ”ajan hermolla ja aikaansa edellä”

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen kiittelee Varsinais-Suomen Kokoomuksen avauksia maakunnan kehittämistarpeista. Varsinais-Suomen Kokoomus haluaa, että Varsinais-Suomesta tulee tehdä ravinneneutraali maakunta. Tämä tarkoittaa siirtymistä kokonaan niin kutsuttuun suljettuun kiertoon, jossa kaikki ravinteet, kuten fosfori, otetaan talteen eikä niitä päästetä valumaan Itämereen ja muihin vesistöihin. Pietikäisen mukaan Varsinais-Suomen Kokoomus on asiassa ”ajan hermolla ja aikaansa edellä”. – Näen tavoitteen…

Milla Lahdenperä:  Lapsilla ei ole aikaa odottaa – oppimisen tuki kuntoon

Milla Lahdenperä:  Lapsilla ei ole aikaa odottaa – oppimisen tuki kuntoon

Koulujen alkaessa myös keskustelu koulutuksesta ja oppimisesta kasvaa. Hyvä niin. Suomessa asiat ovat moneen maahan verrattuna todella hyvin, mutta parannettavaakin nykykoulusta löytyy.  Pari vuosikymmentä jatkuneen oppimistulosten alamäen kääntäminen ei tapahdu helposti. Hallitusohjelmaan kirjattu järein toimi on oppimisen tuen remontti. Tavoitteena on turvata jokaiselle lapselle riittävä sekä oikea-aikainen tuki ja purkaa nykylain opettajille tuomaa turhaa byrokratiaa. …

Milla Lahdenperä: Inkluusio, epäonnistunut uudistus?

Julkaistu 13.11. Turun Sanomissa 2000-luvun taitteessa valmistuivat ”muutosagenttiopettajat” vastaamaan uudenlaisia, vapaampien ja jatkuvasti muuttuvien tilanteiden hallitsemiseen sopeutuneita ammattilaisia. Yhteiskuntamme oli matkalla kohti väljentyviä rajoja sekä vapaampaa kasvatuskäsitystä. Peruskoulun luokissa muutosagenttiopettajat muovautuivat ja taipuivat tilanteesta toiseen, mutta vaikka he olivatkin agentteja, heiltä vietiin varhaisen puuttumisen keinot. Myöhemmin kaikki puuttumisen keinot. Yhteiskunnan arvomaailma kansainvälistyi, laajeni ja nykyaikaistui,…

Milla Lahdenperä: Sote tarvitsee nokkelampia ratkaisuja – Kulurakenteen hahmottamiseen ja yksikköhintojen tarkasteluun on syytä keskittyä

Milla Lahdenperä: Sote tarvitsee nokkelampia ratkaisuja – Kulurakenteen hahmottamiseen ja yksikköhintojen tarkasteluun on syytä keskittyä

Julkaistu Turun Sanomissa 22.8.2024 Vanhusten laitospaikkojen, hoito- ja ryhmäkotien ynnä muiden asumisyksiköiden lakkauttamissuunnitelmat Varhassa ovat surullista kuultavaa. Väestö vanhenee erityisesti pienemmissä kunnissa ja nimenomaan näitä ikäihmisten hoito- ja asumispaikkoja tarvitaan enenevissä määrin. Tällä hetkellä näissä asuvat eivät tule palaamaan enää kotihoitoon, suurella osalla ei ole enää kotia. Vaikkakin tulevaisuuden näkymä on eliniän ennusteen nousu ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu