Saara-Sofia Sirén: Kestävää hyvinvointia edistämässä

12.1.2017
Kymmenisen vuotta sitten syvennyin opintojeni kautta kestävän kehityksen periaatteisiin. Tätä ajattelua olen sittemmin hyödyntänyt niin pienempiä yksityiskohtia kuin isoja kokonaisuuksia hahmottaessani.

Pidän kestävän kehityksen periaatteista ja nojaan niihin pitkälti kaikkea päätöksentekoani. Siksi pidän poliittisessa visioinnissakin kestävyyden tavoitteesta.

Määritelmällisesti kestävä yhteiskunta on enemmän kuin hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltio on upea asia ja sen tärkeitä saavutuksia tulee ilman muuta vaalia, mutta jos tavoitteeksi asetetaan ”hyvinvointivaltion säilyttäminen”, unohdetaan helposti kestävyyden kannalta keskeinen ympäristönäkökulma. Tavoitteen tulee olla korkeammalla.

Pidän kestävän kehityksen ajatuksesta, jossa tavoitteena on saavuttaa tasapaino talouden ja kasvun, ympäristön ja luonnon sekä ihmisten välisten suhteiden ja ihmisten tarpeiden kesken. Taloudellinen vastuu, ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu – kaikki nämä on huomioitava kaikessa päätöksenteossa.

Turhan monesti poliittisessa keskustelussa joku kolmesta näkökulmasta unohtuu. Esimerkiksi työstä ja toimeentulosta puhuttaessa puhutaan kyllä kasvun merkityksestä, velkaantumisen taitamisesta ja uusien työpaikkojen luomisesta, kannustavuudesta ja sosiaaliturvasta – mutta ei juuri lainkaan ympäristöstä. Se on hämmentävää etenkin kun ajatellaan, minkälaiselle pohjalle uusia työpaikkoja kestävästi syntyy.

Olen miettinyt tematiikkaa ja politiikassa paljon käytettävää retoriikkaa kasvusta ja työpaikoista. Talouskasvun ja työpaikkojen luomisesta on tehty lukuisia vaalilupauksia ja käyty lukemattomia poliittisia keskusteluja. Kyllä hyvinvoinnin turvaamiseen varmasti tarvitaan kasvua ja työpaikkoja, mutta keskeisin kysymys ei kuitenkaan voi olla ”Kuinka paljon uusia työpaikkoja syntyy?”.

Sen sijaan keskeisiä kysymyksiä voisi mielestäni olla esimerkiksi: Onko kasvumme kestävää? Miten edistämme kestävää kasvua? Minkälaisia työpaikkoja syntyy? Onko työtä kannattavaa ottaa vastaan? Miten työaikaa käytetään? Miten työn tuottavuutta ja arvon muodostumista mitataan?

Kestävää kasvua ei ainakaan synny enää samoista asioista kuin ennen. Maailma muuttuu eivätkä tuottaminen ja kuluttaminen ole enää keskeisimpiä kasvun vetureita. Digitaalisuus, globalisaatio, lokalisaatio, jakamistalous, luovat alat, elämyspalvelut, tarinatalous… Cleantech, biotalous, sininen talous, resurssitehokkuus, kiertotalous, uusiutuva energia – ilmiöitä ja aloja joihin liittyy paljon odotuksia, paljon potentiaalia ja todennäköisesti myös paljon tulevaisuuden työpaikkoja.

(Ja tämä kaikki toki huomioiden, että juuri nyt Varsinais-Suomessa kasvun vetureita ovat laivanrakentaminen, telakkateollisuus, autoteollisuus ja lupaavasti kasvava rakennusala.)

Työn ja toimeentulon muutos ei ole vain digitalisaation ja globaalin markkinan ehtoihin sopeutumista, vaan meidän pitäisi astua askeleen pidemmälle. Meidän tulee luoda uusia työn tekemisen muotoja ja uusia markkinoita, jotka eivät vain pyri toisintamaan nykyistä kulutusyhteiskuntaa vaan luovat uudenlaisia hyödykkeitä, kestävästi ja ympäristön ehdoilla.

Peruslähtökohdat ovat edelleen tuttuja: työn pitää olla kannattavaa ja työtä tarvitaan lisää. Mutta eivät poliitikot luo mitään työpaikkoja! Politiikkojen tehtävä on varmistaa olosuhteet, jossa uuden työn syntyminen olisi mahdollista. Ainakaan politiikka ei saisi luoda esteitä uusien työpaikkojen synnylle.

Ja minkälaiset rakenteet nykyisessä yhteiskunnassamme onkaan? Suomessa on erittäin monimutkainen sosiaaliturvajärjestelmä ja maailman jäykimmät työmarkkinat!

Työelämämme on mullistumassa, eivätkä meidän järjestelmämme ja lainsäädäntömme vastaa enää juurikaan tämän päivän työelämää – saatikka tulevaa. Puhutaan paljon laajemmista asioista kuin kikyt ja tupot.

Emme kertakaikkiaan voi enää mustavalkoisesti määritellä työnantajia ja palkansaajia. Jos se on lähtökohta, olemme jo lähtökohdiltamme vanhassa maailmassa emmekä tekemässä sellaista uudistustyötä, jota tarvitsisimme. Emme voi myöskään mustavalkoisesti määritellä ihmisiä kokoaikaisesti työelämään tai sitten täysin sen ulkopuolelle. Ei ole enää vain työnantajia ja palkansaajia, vaan on kasvava joukko ihmisiä jotka eivät ole kumpaakaan tai ovat molempia tai jotain siltä väliltä.

Osaamisen varmistaminen ja sitä kautta koulutus liittyvät hyvin olennaisesti kestävän kasvun mahdollistamiseen. Muuttunut työelämä edellyttää erilaista osaamista, mikä taas edellyttää uudenlaista koulutusta. Ei nyt eikä tulevaisuudessa ole tarkoituksenmukaista luoda koulutusputkia, jotka valmistavat yhteen ammattiin. Pitää olla valmiuksia useampaan työuraan. Siksi koulutusjärjestelmässä ei voi olla umpikujia, vaan risteileviä erilaisia vaihtoehtoja, jotka joustavat ja voivat muuttua matkan varrella tarpeen mukaan. Juuri siksi eri koulutusasteilla tehdään nyt suurimpia uudistuksia vuosikymmeniin.

Tulevaisuuden uudenlaiset osaamistarpeet, työmarkkinoiden mullistukset, muuttunut ja muuttuva maailma: kaikki tämä edellyttää muutoksia jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Kielivalmiudet ja koodaustaidot ovat erittäin tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on varmistaa että lapsesta lähtien opitaan olemaan uteliaita ja avarakatseisia. Se on keskeistä, kun lapsi rakentaa omaa maailmankuvaansa. Ei riitä, että lapset oppivat omaksumaan tietoa, heidän pitäisi osata käyttää myös mielikuvitustaan. Siksi jo varhaiskasvatuksesta lähtien tulisi kouluvalmiuksien lisäksi oppia myös sitä sydämen sivistystä: suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä erilaisuudelle.

Koska kaikkein suurin huoli, mikä minulla tässä ajassa on, ei sittenkään liity mihinkään edellä kirjoittamaani – vaan se liittyy vallitsevaan ilmapiiriin. Ympärillä näkyvään negatiiviseen, vihan ja ennakkoluulojen sävyttämään ilmapiiriin, joka myrkyttää eikä varmasti vie mitään eteenpäin.

Tällaisten muutosten edessä me nimenomaan tarvitsemme positiivisuutta, valmiutta kokeilla ja ottaa riskejä. Kunnianhimon ja intohimon taso korkealle! Positiivisuus on kestävän kehityksen ja kestävän kasvun paras rakennusaine. Onnelliset ihmiset ovat keskimäärin luovempia, terveempiä ja tuottavampiakin kuin muut.

Niihin muutoksiin ja mahdollisuuksiin, joista nyt puhutaan, ei ole mitään yksittäisiä innovaatioita, jotka turvaavat kehityksen ja kestävän hyvinvoinnin. Siksi kestävän kehityksen kolme periaatetta tulisi huomioida ihan kaikessa päätöksenteossa.

Voi kun keksisimme BKT:ta paremmat mittarit hyvinvointiamme mittaamaan.