Ehdokaskynä: Varha tarvitsee tuloksellista ja toimivaa johtamista
Hyvinvointialueiden tehtävä on järjestää palvelut asukkaille, ei pyörittää raskasta hallintoa itselleen. Siksi johtamisen on oltava mitattavaa, tehokasta ja ennen kaikkea asiakaslähtöistä.
Miten johtajuuden tasoa arvioidaan tänä päivänä? Käsittääkseni ei juuri mitenkään. Onko organisaatio rakennettu siten, että päätöksenteko perustuu faktoihin ja mitattaviin tuloksiin? Väitän, että ei kaikilta osin. Ilman selkeitä mittareita on riski, että tehokkuuden sijaan resursseja käytetään hallinnon itsensä pyörittämiseen ja luodaan sisäistä työllisyysvaikutusta. Näin ollen, suunta on väärä ja täten ei palvele asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.
Fokus suorittavaan portaaseen – siihen, että johtajuus kehittää toimintaa ja palvelee alueen asukkaita tehokkaasti
Työn tehokkuuden optimointi tarkoittaa sitä, että prosessit ovat sujuvia ja tuottavat lisäarvoa asiakkaille, eli alueen asukkaille. On tarkasteltava, paljonko työajasta kuluu todellisiin asiakaskohtaamisiin ja kuinka suuri osa hallinnolliseen byrokratiaan. Miten tehokkaita ja merkittäviä on erinäiset kokoukset, työryhmien työskentely ja moninaiset hankkeet? Jos organisaatio työllistää ennen kaikkea itseään, eivät palvelut parane – ne vain kallistuvat ja luovat ulkoista painetta. Ikinä kuitenkaan ei haasteta julkisesti organisaation toimintaa, tehokkuutta ja johtamisen tasoa. Minä haastan, koska tiedän kokemuksesta, että tarkasteltavaa ja tehostettavaa on. Johtajuuden tehokkuus- ja vaikuttavuus tulisi arvioida tarkasti ja mahdollisesti organisaation ulkopuolisen toimijan toimesta. Organisaatio tässä minun kirjoituksessani kattaa poliittisen- sekä virkamieskoneiston kokonaisuudessaan.
Hyvinvointialue tarvitsee läpinäkyvän ja kunnianhimoisen tavan arvioida omaa toimintaansa, eritoten johtamista ja sen vaikuttavuutta. Onko palveluprosessit suunniteltu asiakkaan ehdoilla vai hallinnon mukavuuden vuoksi? Näihin kysymyksiin on uskallettava vastata rehellisesti ja tarvittaessa uudistaa rakenteita rohkeasti.
Toimiva hyvinvointialue ei synny pelkästään resursseja lisäämällä, vaan niitä oikein kohdentamalla. Johtamisen on oltava mitattavaa, tavoitteellista ja ennen kaikkea tehokkuutta lisäävää – asukkaiden, eli asiakkaiden parhaaksi.
Itse siis koen, että johtajuusvaje on aito ongelma erinäisissä poliittisissa organisaatioissa, kuten myös meillä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Sekä johtajuutta, että organisaation toimivuutta pitäisi tarkastella tulevaisuudessa tarkemmin, rehellisemmin ja niin, että asiakas on keskiössä. On hyvä muistaa, että hyvinvointialue kaikkineen toimintoineen on olemassa elintärkeiden palveluiden toimimisen varmistamiseksi.
Sami Elmeranta
Kirjoittaja on Varsinais-Suomen Kokoomuksen aluevaaliehdokas Kaarinasta