Tarja Mäki-Punto-Ristanen: Ilman omaishoitajia emme pärjää

Kansankielessä omaishoitaja on perheenjäsentä tai muuta ikääntynyttä, vammaista tai sairasta läheistään hoitava henkilö. Lain määritelmä omaishoitajasta täyttyy, kun hoidosta on tehty sopimus hyvinvointialueen kanssa. Joka tavalla laskettuna omaishoitajia on paljon. Omaishoitoliiton mukaan läheisestään pääasiallisesti vastuussa on noin 350 000 henkilöä. Omaishoitosopimuksen hyvinvointialueiden kanssa tehneitä on yli 51 000 henkilöä, Varsinais-Suomessa noin 5 000 henkilöä. Varmasti jokainen meistä tuntee jonkun omaishoitajana toimivan.

Omaishoitajaksi ryhdytään eri tavoilla. Joskus hoitosuhde kehittyy vähitellen, kun läheisen tarvitseman avun tarve arjessa pikkuhiljaa kasvaa. Joskus taas tarve syntyy äkillisesti esimerkiksi onnettomuuden seurauksena. Hoidettavia omaisia on kaiken ikäisiä lapsista ikääntyneisiin, ja he voivat asua samassa taloudessa tai kauempana toisistaan.

On selvää, että joutuisimme suuriin vaikeuksiin, jos nämä omaisiaan hoitavat lopettaisivat tai menisivät vaikkapa lakkoon. Hoidettava henkilö joutuisi pulaan, ja ennen kaikkea, miten siitä selviäisi yhteiskunta? Ei mitenkään. Siksi omaishoito ansaitsee tuen ja huomion. Omaishoito on tunnustettava hyvinvointialueella entistä vahvemmin keskeiseksi osaksi hoivapalveluita. Sitä tulee kehittää yhdessä asiaan perehtyneiden tahojen kuten Terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuslaitoksen (THL) ja järjestöjen kanssa.

Yksi keskeisistä ongelmista on, että tällä hetkellä omaishoidon tuen määrä ja sen saamisen kriteerit vaihtelevat eri hyvinvointialueella. On oikeudenmukaista, että tuki myönnetään kriteerien täyttyessä kaikille ja samansuuruisena. Jotta yhdenmukainen kohtelu toteutuisi, taloudellisen tuen myöntäminen ja maksaminen tulisi siirtää hyvinvointialueilta Kelaan.

Saadun taloudellisen tuen lisäksi merkittävää on omaishoitajien jaksaminen. Omaishoitajien tulee saada pitää vapaapäivänsä, joksi ajaksi on hoidettavalle tarjottava hoivaa esimerkiksi lyhytaikaisessa asumispalvelussa, perhehoidossa, sijaishoidossa tai palvelusetelillä. On selvitetty, että jopa yli puolet omaishoitajista jättävät vapaansa pitämättä. Yhtenä syynä tähän on tilapäishoitopaikkojen vähyys.

Omaishoitajille on tarjottava säännöllistä koulutusta ja tiedotusta sekä monipuolista virkistystä. Tässä omaishoitajayhdistykset ovat avainasemassa, ja niiden tukeminen on oleellista.

Jotta yhteiset varamme riittävät, on panostus suunnattava palveluasumista kevyempiin, kotona asumista tukeviin palvelu- ja hoitomuotoihin. Niistä keskeinen on omaishoito. On yksinomaan hölmöä jättää omaishoito sivuraiteelle ja sen varaan, että kyllä ihminen läheisistään aina huolta pitää. Hoitomuotoa tulee päinvastoin vahvistaa ja kehittää. Taloudelliset leikkaukset ja supistukset, joita niitäkin on väläytelty, eivät tuo omaishoidosta maksavan kassaan suuria. Omaishoidettavalle ja -hoitajalle ne voivat kuitenkin olla ratkaisevan merkityksellisiä.