Teoilla kohti puhtaampaa Itämerta! 

Teoilla kohti puhtaampaa Itämerta! 

Luonnon ja ihmisen suhde alati muuttuvassa maailmassa on yksi yhteiskuntamme suurimmista haasteita. Ratkaisuja suhteen parantamiseksi on löydettävissä niin arkielämästämme pienin teoin kuin suuremmilla valtakunnan tason päätöksillä.   Tänään, torstaina 31.8., vietetään Itämeripäivää, joka on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä. Päivän tavoitteena on lisätä tietoa, innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta Itämerestämme sekä saada aikaan konkreettisia tekoja ja…

Työmarkkinauudistuksia tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi 

Työmarkkinauudistuksia tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi 

Suomi on taantuman tiellä, josta on tulossa odotettua kivikkoisempi. Velkataakka kasvaa ja on kasvanut tuplasti verrattuna työmarkkinoita vuosikymmeniä sitten uudistaneisiin Ruotsiin ja Tanskaan. Joka kahdeksas euro, joka käytetään nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen, rahoitetaan tällä hetkellä velkarahalla.   Tilannetta vaikeuttaa entisestään laskeva työllisyysaste, joka on Pohjoismaiden alhaisin. Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus ilman merkittäviä työmarkkinauudistuksia on kestämätön. Suomi tarvitsee lisää työtä…

Varsinais-Suomen Kokoomus: Lähijunaliikenteestä vauhtia koko Varsinais-Suomeen

Varsinais-Suomen Kokoomus: Lähijunaliikenteestä vauhtia koko Varsinais-Suomeen

Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirikokous Julkilausuma 9.12.2023 Julkaisuvapaa heti Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirikokous esittää Varsinais-Suomeen lähijunaliikenteen rakentamista vauhdittamaan kasvua ja helpottamaan ihmisten arkea. Varsinais-Suomen etu ja elinvoima on koko Suomen etu. Asemamme yhtenä Suomen kasvumaakunnista on tärkeä ja panostukset alueemme liikenneyhteyksiin Petteri Orpon hallitusohjelmassa ovat merkittäviä. Nopeammalla Helsingin ja Turun välisellä Länsiradalla luodaan hyvinvointia ja kasvua koko Suomeen….

Sisällön loppu

Sisällön loppu