Toimistolla tapahtuu: TET-harjoittelija Ida-Marian viikko piiritoimistolla

31.5.2017 Yhdeksännen luokan työharjoitteluviikko on monelle mieluinen vaihtelu kouluarkeen – kuten myös minulle. Työskentelin TET-harjoitteluviikkoni itseäni kiinnostavalla alalla. Olen saanut nähdä ja kuulla millaista työ on poliittisessa järjestössä. Innostuin hakemaan juuri tätä TET-paikkaa Kokoomusnuoriin liityttyäni. Pääsen mukaan toimintaan paremmin, ja samalla opin ja ymmärrän asioita eri näkökulmasta.

Toimistolla tapahtuu: toiminnanjohtajan arkea

Me Varsinais-Suomen Kokoomuksen piiritoimistolla halusimme tarjota lukijoillemme mahdollisuuden kurkistaa poliittisen toimintamme kulisseihin. Siksi starttaammekin yhteisen Toimistolla tapahtuu -juttusarjan, jossa kukin meistä vuorotellen raottaa ovea toimiston arjen pyörteisiin ja oman työviikkonsa sisältöön. Ensimmäisenä vuorossa on toiminnanjohtajamme Juha Rantasaari!

Toimiston viikkovarteissa vieraita eduskunnasta

Toimiston viikkovarteissa vieraita eduskunnasta

Varsinais-Suomen Kokoomuksen viikkovarteissa joka keskiviikko klo 13 vierailee lähiviikkoina kokoomuksen eduskuntaryhmän kanslian asiantuntijoita. Vierailut aloittaa ensi viikon keskiviikkona 6.5. Santeri Lohi, jonka jälkeen 13.5. vierailijana on Maija Uusi-Oukari sekä 20.5. Niilo Heinonen. Avaa siis joka keskiviikko Varsinais-Suomen Kokoomuksen instagram (@vskokoomus) ja kuuntele ajankohtaiset katsaukset suoraan politiikan näyttämöltä!

Toni Forsblom johtamaan kokoomuksen valtuustoryhmää aluevaltuustossa

Tiedote 2.3.2022 Julkaisuvapaa heti   Toni Forsblom johtamaan kokoomuksen valtuustoryhmää aluevaltuustossa Valtuustoryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin Susanna Majasuo ja Janika Takatalo. Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä järjestäytyi tänään uudelleen ja valitsi keskuudestaan ryhmän johdon. Kaiken kaikkiaan aluevaltuutettuja kokoomuksella on hyvinvointialueen valtuustossa 18. ”Aluevaltuusto on tänään aloittanut työnsä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Olen kiitollinen luottamuksesta valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävään. Lähden innolla johtamaan kokoomuksen ryhmää…

Toni Forsblom: Hyvää päivää hyvinvointialueelta!

Toni Forsblom: Hyvää päivää hyvinvointialueelta!

Julkaistu Turun Sanomissa 25.12.2022 Vuosi lähenee loppuaan ja on aika kohdistaa katseet alkuvuoteen. Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha aloittaa toimintansa virallisesti tammikuun alussa 1.1.2023. Vuosi valmistelua on takana ja tilanne näyttää hyvältä. Mitä hyvinvointialueelle siirtyminen sitten käytännössä tarkoittaa, muuttuuko jokin konkreettinen asia? Vastaus on, että ei muutu ja kaikki muuttuu. Jatkossakin julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä pelastuspalveluita saa…

Tunnin juna on valmis rakennettavaksi: V-S Kokoomus vaatii toimia

Tunnin juna on valmis rakennettavaksi: V-S Kokoomus vaatii toimia

Tunnin junaa voidaan alkaa rakentaa. Varsinais-Suomen Kokoomus vaatii hallitusta aloittamaan rakennustyöt ja näin viemään päätökseen sen valmistelutyön, jota Kokoomus edellisen hallituksen aikaan intohimolla teki Tunnin junan toteuttamiseksi. Viime hallituksen 40 miljoonan euron satsausta Turun ja Helsingin välin Tunnin junaan tulee viipymättä jatkaa käynnistämällä Tunnin junan rakentaminen. Hankkeella on useita positiivisia vaikutuksia, jotka kaikki tukevat hallitusohjelman…

Turkulaiset Kovalainen ja Tolvanen kokoomusnuorten liittohallitukseen

  Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous valitsi viikonloppuna vuosittaisessa liittokokouksessaan Seinäjoella turkulaiset Aino Kovalaisen ja Arvi Tolvasen kokoomusnuorten liittohallitukseen. ”Olen otettu saamastani luottamuksesta päästä tulevana vuonna vaikuttamaan Kokoomuksen Nuorten Liiton linjaan. Pyrkimyksenäni on myös vahvistaa nuorten edustusta puolueyhteisössä sekä tuomaan nuorten kantoja esille tulevan kesän puoluekokouksessa”, kommentoi Arvi Tolvanen, 26, valintaansa. Tolvanen on toiminut Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten…

Sisällön loppu

Sisällön loppu